PehmoGIS-menetelmillä kohti asuintoiveita priorisoivaa kaupunkikehittämistä

Yksi nykypäivän kaupunkisuunnittelun ydinongelmista on, että suunnittelua ohjaa joukko rakenteita, jotka eivät osaa lukea 2000-luvun kaupunkilaisten käsityksiä kiinnostavasta ja hyvästä kaupunkitilasta. Useimmat kaupunkien rakentamiseen liittyvät lakimme, virastomme ja käytäntömme on nimittäin luotu aikana, jolloin palvottiin modernismin alttaria ja sitä myötä tuottamaan takavuosien suunnittelijoiden ihanteiden mukaista yhtenäistä kaupunkitilaa ihmislähtöisyyden kustannuksella.

Satuin maaliskuussa esikaupunkialueita kuvatessani Malmilla kohtaan, jossa tuntui samassa kaupunkimaisemassa tiivistyvän sotienjälkeisen ajan rakennetun ympäristön suunnittelun keskeiset viat: täysi välinpitämättömyys julkista tilaa kohtaan, ruma arkkitehtuuri, autokeskeisyys ja viheralueiden marginalisointi pakolliseksi sinne tänne heitettäväksi bufferiksi.
Satuin maaliskuussa esikaupunkialueita kuvatessani Malmilla kohtaan, jossa tuntui samassa kaupunkimaisemassa tiivistyvän sotienjälkeisen ajan rakennetun ympäristön suunnittelun keskeiset viat: täysi välinpitämättömyys julkista tilaa kohtaan, ruma arkkitehtuuri, autokeskeisyys ja viheralueiden marginalisointi pakolliseksi sinne tänne heitettäväksi bufferiksi.

Kaupunkilaisten mielipiteitä ei silloin juuri kuunneltu, mutta nykyään alkaisi olla jo aika.   Kaupungit ovat yhä selkeämmin kansantaloutemme moottoreita, joita pyörittävät erilaiset erikoisosaamista vaativat toimialaklusterit. Kun yhtäältä työelämän luonne keskittää väkeä ja palveluja kaupunkeihin ja toisaalta kaupunkilainen elämäntapa yleistyy nuorempien sukupolvien keskuudessa, tulee voittajia niistä kaupungeista, jotka pystyvät parhaiten tarjoamaan asukkailleen heitä miellyttävät puitteet.

Toistaiseksi tähän ei ole osattu kunnolla reagoida juuri missään kasvavassa suomalaisessa kaupungissa. Asuinympäristötarjonta vastaa harvoin kysyntää, kuten esimerkiksi viimeaikaiset ongelmat Helsingin Viikinmäen alueen rakentamisessa osoittavat. Aluetta markkinoidaan ajan hengen mukaisesti ”urbaanina ja omaleimaisena kukkulakaupunkina”, mutta asunnot eivät meinaa käydä kaupaksi.

Eikä mikään ihme, sillä tarjolla on lähinnä mahdollisuus muuttaa eristyksiin moottoritien ja kallioiden väliin alueelle, jossa ei ole palveluita ja jota yhdistää muuhun kaupunkiin ainoastaan yksi bussilinja. Ostajan näkökulmasta lähiöitä on jo muualla riittämiin, ja niissä on luultavasti uudistuotantoa edullisemmat asunnotkin.

Toista on kantakaupungissa, joka houkuttaa yhä useampaa sen tarjoaman elinympäristön vuoksi. Samalla kun Viikinmäki rakentuu vaivalloisesti, Helsingin kaupunki on jopa joutunut asettamaan kantakaupunkiin rakennuskiellon estämään kivijalkaliiketilojen muuttamisen asunnoiksi.

Tulijoita on jonoksi asti, mutta kantakaupunkia ei riitä kaikille – eikä varsinkaan kaikkien kukkarolle.

Järkevä ratkaisu olisi tietysti rakentaa lisää kantakaupunkia. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että kaupunkisuunnitteluaparaattimme ei taivu mahdollistamaan kantakaupungin laajentamista, vaan se ainoastaan tuottaa mekaanisesti uusia ”viikinmäkiä”. Tiiviimpien kaupunkimallien toteuttamisyritykset kohtaavat ennen pitkää jos jonkinlaisia säännöksiä, jotka estävät tämänkaltaiset ponnistukset.

Vaikka useissa kaupungeissa lähtökohdaksi on otettu tietoisesti aikaisempaa painokkaammin tiiviin kantakaupunkimaisen ympäristön rakentaminen, osoittavat lopputulokset, että emme nykytilanteessa kykene tai osaa enää tuottaa Stadiin verrattavissa olevaa rikasta kaupunkitilaa. Hyvä esimerkki tästä on Kalasataman alue, joka ”kantakaupungin jatkeena” parhaillaan realisoituu lähiömalliin kauppakeskuksen ympärille. Muualle alueelle jää urbaanin elämän näyttämöiksi muurimaisia, tyhjin seinin koristeltuja katujen irvikuvia.

Oma tulkintani on, että tarvitsemme kipeästi keinoja, joilla voisimme palauttaa kauan sitten lopahtaneen vuoropuhelun suunnittelijakunnan ja erilaisten ihmisryhmien asumisen intressien välille erityisesti urbaanin kaupunkiympäristön kontekstissa, sillä esikaupungeista alkaa pian olla jo ylitarjontaa.

PehmoGIS-menetelmistä uusia avauksia

Mielestäni pehmoGIS – ja laajemminkin vuorovaikutteiset paikkatietosovellukset (PPGIS; käytän tässä nyt pehmoGIS-termiä koska se kuulostaa parhaalta) – voisi olla kaipaamani vuoropuhelun herättäjä. Tiivistetysti ja yksinkertaisten pehmoGIS-metodologialla tarkoitetaan asukkaiden kokemuksien ja mielipiteiden keräämistä kartalle. Menetelmää käytetään jo tälläkin hetkellä kaupunkisuunnittelun tukena. Mutta mielestäni suunnittelun palvelemisen lisäksi olisi aiheellista keskittyä kehittämään kaupunkisuunnittelua itsessään.

Mapita ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto toteuttivat vuonna 2013 pehmoGIS-karttakyselyn helsinkiläisten ajatuksista siitä minne esimerkiksi voitaisiin rakentaa uusia asuntoja, minne tarvittaisiin parempia kulkuyhteyksiä ja missä sijaitsevat tärkeät virkistysalueet. Mapitan Maptionnaire-työkalulla tehtyyn kyselyyn vastasi noin 4 700 henkilöä jotka merkkasivat kartalle noin 33 000 merkintää. Kuvalähde Mapita.
Mapita ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto toteuttivat vuonna 2013 pehmoGIS-karttakyselyn helsinkiläisten ajatuksista siitä minne esimerkiksi voitaisiin rakentaa uusia asuntoja, minne tarvittaisiin parempia kulkuyhteyksiä ja missä sijaitsevat tärkeät virkistysalueet. Mapitan Maptionnaire-työkalulla tehtyyn kyselyyn vastasi noin 4 700 henkilöä jotka merkkasivat kartalle noin 33 000 merkintää. Kuvalähde Mapita.

Ajatustasolla voisimme ottaa mallia Jan Gehlin ja hänen esikuntansa lähestymistavasta kaupunkitilojen kehittämiseen. Gehliläiset ovat profiloituneet erityisesti ihmislähtöisen kaupunkisuunnittelun soihdunkantajina, ja he aloittavat projektinsa esimerkiksi tarkkailemalla kaupunkiympäristöä sekä ihmisten käyttäytymistä kaupunkitilassa tunnistaakseen, mitkä ratkaisut toimivat ja mitkä eivät. Heidän osallistavat ja havainnointiin perustuvat tutkimusmenetelmänsä ovat kiistatta tuoneet tulosta. Osaltaan niiden vaikutuksesta esimerkiksi Kööpenhaminasta on kehittynyt vakionimi kaupunkisuunnittelukeskusteluissa hyviin käytäntöihin viitattaessa.

Oma visioni on, että pehmoGISin mahdollistamana meistä jokaisesta voisi tulla pieniä jangehlejä. Kaikki voisivat yhtäältä tuottaa ja kasata kokemustietoa elementeistä, jotka tekevät mielestämme tiiviistä kaupunkikeskustoista nautittavia sekä toisaalta ratkaisuista, jotka eivät sinne sovi. PehmoGIS-kyselyjä voisi tehdä eri mittakaavoissa, ja detaljitasolla kaupungit voisivat esimerkiksi katukohtaisesti tutkia ja vertailla mielekkään ja viihtyisän jalankulkuympäristön laatutekijöitä. GPS-seurannalla tehty tutkimus jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkeistä loisi toisenlaista perspektiiviä tuovan kiinnostavan lisätason mukaan keskusteluun.

Dimenteqin ympäristöministeriön tuella tuottama Harava-palvelu on Maptionnairen kaltainen pehmoGIS-työkalu. Sitä on käytetty hiljattain esimerkiksi Tampereen kantakaupungin osayleiskaava 2040:n laadintaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Harava-palvelun tuottaminen verovaroilla kaupalliseen käyttöön on jokseenkin erikoinen ratkaisu kun vaihtoehtona olisi ollut tehdä avoimen lähdekoodin alusta kaikkien hyödynnettäväksi. Kuvalähde Dimenteq.
Dimenteqin ympäristöministeriön tuella tuottama Harava-palvelu on Maptionnairen kaltainen pehmoGIS-työkalu. Sitä on käytetty hiljattain esimerkiksi Tampereen kantakaupungin osayleiskaava 2040:n laadintaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Harava-palvelun tuottaminen verovaroilla kaupalliseen käyttöön on jokseenkin erikoinen ratkaisu kun vaihtoehtona olisi ollut tehdä avoimen lähdekoodin alusta kaikkien hyödynnettäväksi. Kuvalähde Dimenteq.

PehmoGISin paikkaan sidottu informaatio yhdistyy kiistatta reaalimaailman suunnitteluratkaisuihin, mikä tarjoaa varsin konkreettista tietopohjaa vallalla olevien suunnittelukäytäntöjen kriittiseen tarkasteluun. Tuotammeko oikeasti tällä hetkellä ihmisten hyvinvointia parhaalla tavalla edistävää kaupunkitilaa ja -ympäristöä? Analyysit tarkentuisivat edelleen, mikäli kyselyihin kytkettäisiin mahdollisuus liittää mukaan kuvamateriaalia.

Kuvakaappaus Mapillary-palvelusta jonka tavoitteena on kerätä kuvamateriaalia maailmasta. Vähän kuin Googlen Street View, mutta kuva-aineiston tuottavat käyttäjät. Kuvalähde: Mapillary.
Kuvakaappaus Mapillary-palvelusta jonka tavoitteena on kerätä kuvamateriaalia maailmasta. Vähän kuin Googlen Street View, mutta kuva-aineiston tuottavat käyttäjät. Kuvalähde: Mapillary.

Kaupunkilaiset voivat visiossani jatkaa vuoropuhelua hyvästä kaupunkiympäristöstä vielä uuden kaupunkitilan suunnitteluvaiheessakin laadunvalvojan roolissa. PehmoGIS- ja muut vuorovaikutteiset paikkatietosovellukset tarjoavat alustan vuorovaikutukselle myös suunnitteluvaiheessa esimerkiksi 3D-visualisoinnin kautta.

Ihmislähtöisen tiedon kartuttaminen avaa pidemmällä tähtäimellä mahdollisuuksia myös kaupunkien väliseen tiedonvaihtoon erilaisten ratkaisujen toimivuudesta erilaisissa konteksteissa ja laajemmin katsoen, se myös avaa väyliä jopa kansainvälisten vertailujen tekemiseen.

Lähitulevaisuudessa julkaistavan OurNeighborhood -palvelun tarkoituksena on tuoda kaupungeille ja rakennusalan ammattilaisille väline parantaa kaupunkilaisten mahdollisuuksia osallistua kaupunki- ja arkkitehtisuunnitteluprosessiin. Kuvalähde: palvelun Facebook-sivu.
Lähitulevaisuudessa julkaistavan OurNeighborhood/Collaplan -palvelun tarkoituksena on tuoda kaupungeille ja rakennusalan ammattilaisille väline parantaa kaupunkilaisten mahdollisuuksia osallistua kaupunki- ja arkkitehtisuunnitteluprosessiin. Kuvalähde: palvelun Facebook-sivu.

Kannustan kaupunkeja lämpimästi ja rohkeasti heittämään viime vuosisadan puolenvälin suunnitteluopit roskakoriin ja valjastamaan pehmoGISin tuottamaan taustatietoa niiden päivittämiseen ja ottamaan ryhtiliikkeeseen mukaan keskeisiksi sparraajiksi ruohonjuuritason toimijat. Lopputuloksena saattaa parhaassa tapauksessa hyvinkin alkaa rakentua ihmisiä oikeasti palvelevaa eloisaa, viihtyisää ja kaunista kaupunkitilaa.

Tämä teksti on osittainen tiivistelmä aiemmasta blogikirjoituksestani, joka käsittelee pehmoGIS-menetelmien ja muiden vuorovaikutteisten paikkatietosovellusten tuomia mahdollisuuksia viihtyisän ja urbaanin kaupunkiympäristön toteuttamisessa.

To my English-speaking readers: this article is a Finnish version of my previous post on SoftGIS. I’ll keep on writing in English but this time needed to get this out in Finnish, too.

6 thoughts on “PehmoGIS-menetelmillä kohti asuintoiveita priorisoivaa kaupunkikehittämistä”

  1. En haluasi vaikuttaa liian kriittiseltä, koska mielestäni teet aidosti tärkeää työtä suomalaisten kaupunkien tulevaisuuden pohtimisessa.

    Itse vain näen, että pehmoGIS menetelmänä ja urbaanimpaan tulevaisuuteen kurottava visiointi eivät välttämättä sovi kovin saumattomasti yhteen. Pidän pehmoGIS:iä menetelmänä, jolla saadaan selville paikallisten asukkaiden ajatuksia riippumatta siitä, mitä he ajattelevat. Urbaanimman tulevaisuuden visioinnissa taas nähdään, että urbaanimpi ympäristö olisi kokonaisuuden kannalta parempi asia riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat.

    Jotta saataisiin urbaanimpaa ympäristöä tukevia ajatuksia, pitäisi vastaajia valikoida. Epäilen että pehmoGIS-kyselyissä, joissa kerätään satunnaisten ihmisten vastauksia, ei välttämättä saada erityisen kaupunkimaista ympäristöä tukevia vastauksia. Olisin kuitenkin oikein mielelläni väärässä.

    1. Kiitos kommentista! Tarkoitus on viestiä, että pehmoGIS-menetelmänä ja teknisenä ratkaisuna luo mahdollisuudet kerätä laadullista tietoa urbaanista ympäristöstä, jota voidaan hyödyntää jatkossa suunnittelussa. Nyt kuitenkin monessa paikassa koetetaan luoda urbaania ympäristöä, mutta mielestäni siinä on onnistuttu huonosti. Syitä on varmasti tuhansia, mutta se tuskin haittaa jos pystytään selkeämmin yhdistämään rakennetun ympäristön laatutekijöitä tiettyihin asukasryhmiin. Nythän pehmoGIS-tutkimuksilla on jo osoitettu, että on olemassa erilaisia asumisenryhmiä, joita erottaa heille mieluiseksi kokema asuinalueen tiiveysaste. Nuo asuinalueet koostuvat erilaisista rakennetun ympäristön elementeistä. Ja mitä satunnaisiin ihmisiin tulee, niin pehmoGISiähän voi tietenkin soveltaa myös tiettyyn tiedonintressiin. Yhtä hyvin kannustan tutkimaan omakotitaloalueiden laatutekijöitä. Niistä kuitenkaan tuskin kannattaa ensisijaisesti kysyä Kalliossa notkuvilta.

  2. “Kritiikkini” ei kohdistu siihen, että kuvittelsin sinun “omivan” pehmoGIS:n urbaanimpaa tulevaisuutta haluavan porukan yksityisomaisuudeksi. Kyse on siitä, etten yksinkertaisesti hahmota, miten tällainen menetelmä voisi toimia erityisen hyvin, jos on jo ennakkoon suhteellisen tarkka kuva ihanteellisesta tulevaisuudesta. Siis saadanko välttämättä edes niiltä Kalliossa notkuvilta tyypeiltä sellaisia vastauksia, joita vaikkapa sinä toivoisit?

    En lähde nyt puhumaan tiedonitresseistä tai teoretisoimaan liikaa, koska minulla ei taida ole siihen riittävästi osaamista, mutta esim. (Mattila 2003: http://www.yss.fi/Mattila.pdf) on kirjoittanut täsmällisemmin siitä problematiiksta, jota yritin tuoda esiin.

    Mutta kuten sanoin, olen mielelläni väärässä ja suorastaan toivon, että pessimismini voidaan osoittaa virheelliseksi.

    1. On tietenkin myös paljon asioita, joita on mahdotonta “mitata”. Mutta ydinpointti on, että mitä enemmän rakennetun ympäristön kokemusperäistä tietoa kasataan ja ihmisten käsityksiä tutkitaan, niin sitä todennäköisemmin meillä kokoontuu sellaista dataa, josta voitaisiin tehdä nykyistä parempia johtopäätöksiä elämän moninaisuuden yhtymäkohdista rakennettuun ympäristöön. Toisella tasolla myös kaltaiseni tietyn näkökannan lobbarit voisivat myös röyhkeästi käyttää menetelmää hyväkseen oman asian edistämiseen. Se ei tietenkään olisi menetelmän tieteellistä tai neutraalia käyttöä, eikä soveltamista tulisi arvioida siitä näkökulmasta. Keskiössä on esim. vaikuttaminen päätöksentekijöihin. Mutta yhtälailla siinäkin pystytään pehmoGIS:illä yhdistämään oikean maailman paikkoja ja kokemuksia niistä. Vastaajien masinointiin tarvitaan myös oma prosenssinsa.

  3. “Oma tulkintani on, että tarvitsemme kipeästi keinoja, joilla voisimme palauttaa kauan sitten lopahtaneen vuoropuhelun suunnittelijakunnan ja erilaisten ihmisryhmien asumisen intressien välille erityisesti urbaanin kaupunkiympäristön kontekstissa, sillä esikaupungeista alkaa pian olla jo ylitarjontaa.”

    Milloin tuo vuoropuhelu on mielestäsi lopahtanut? Helsingin nykyään arvostetuimmat kaupunkiympäristöt ovat ajalta, jolloin käsittääkseni kansalaisilta kysyttiin huomattavan vähän mitään, ainakaan muilta kuin ns. pääoman edustajilta. Vähän vaikea kuvitella Engelin ryhtyneen järjestämään asukasiltoja tsaarilta komennuksen saatuaan. Voin olla vallan väärässä, kun en ole asiaa varsinaisesti opiskellut.

    Käsittääkseni kantakaupungin vanhat osat ovat rikasta, toimivaa ja mittakaavaltaan miellyttävää kaupunkia yksinkertaisesti siksi, että niiden rakentamisen aikaan noudatettiin pitkän perinteen mukaista suunnittelua ja rakentamistapoja. Kaupunkirakenteen leviämistä rajoitti tietysti luonnostaan myös se, että liikenne oli enimmäkseen moottoroimatonta.

    En nyt tarkoita, etteikö kyselyillä, vuoropuheluilla ja Gehlin firman mallisella havainnoinnilla voitaisi saada paljon hyvää tietoa kerättyä.

    1. Kiitos kommentista ja pahoittelut erittäin hitaasta reagoinnista! Olet oikeilla jälljillä, tarkoitukseni on juurikin korostaa, että ennen rakentaminen perustui jonkinlaiseen kulttuuriseen sopimukseen. Modernismin lyötyä läpi ei tätä pitkää perinteen taitoa enää kunnioitettu, vaan tiedettiin paremmin kuin pitkään muodostunut kokemusperäinen tieto. Avaan näkemystäni pidempään alkuperäisessä englanninkielisessä versiossa pehmoGIS-tekstistä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s