Tag Archives: Helsinki

Tervetuloa kierrokselle tulevaisuuden Kallion “Luuppia” pitkin

1 Comment

Esittelin viime vuonna vision tehdä rakastamastani Kallion alueesta aiempaakin mukavamman paikan asua. Poikkeusaikojen puristuksessa kirkastui ajatus muokata alueen vilkkaimmat kadut Porthaninkatu, Fleminginkatu, Vaasankatu ja Hämeentie sekä niiden väliset aukiot selkeämmin kaikille avoimiksi kaupunkitiloiksi.

Kartta Kallion Luupin sijainnista.

Kävely- ja ihmisystävällisempinä kaduista ja aukioista muodostuisi rengasmainen vyöhyke, jolla olisi valtava potentiaali toimia ihmisiä ja kaupunkikulttuuria yhteen tuovana valtasuonena. Alue kattaisi useita asioinnin ja arkiliikkumisen kannalta tärkeitä kadunpätkiä. Tämän lisäksi se kytkeytyisi korkeintaan pienin siirtymin Kallion seudun merkittävimpiin puistoihin ja virkistyspaikkoihin.

Kallion alueen kaupat, ravintolat ja arkiyritykset klusteroituvat rengasmaisesti Porthaninkadun, Fleminginkadun, Vaasankatu-Helsinginkadun ja Hämeentien varrelle. Karttaneula kuvastaa kuvatun alueen kaupallista keskipistettä. Kuva ja lähde: Martti Wilhelms/Salokorpi Oy

Ristimme vision Kallion Luupiksi.

Idean hyötypotentiaali on laaja. Autojen läsnäolon vähentäminen lisää turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Viherryttämiselle syntyy tilaa. Samalla kävely ja muu aktiivinen liikkuminen muuttuvat houkuttelevimmiksi ja luontevimmiksi, mistä kiittävät kaikenikäisten terveys ja ympäristö. Monipuolisten ja kaikille avointen kohtaamispaikkojen luonti puolestaan edistää naapurustositeiden syntymistä ja kaupunkikulttuuri saa uusia väyliä kukoistaa. Vuolaammiksi kasvavat ihmisvirrat ovat hyväksi paikallistaloudelle. Ja tämä kaikki on vieläpä saavutettavissa suhteellisen pienin investoinnein.

Jotkut saattavat muistaa Luuppia paremmin Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa mukana olleen idean toteuttaa osalla Fleminginkatua yhden kesän kävelykatupilotti. Se oli yksi yritys saada aikaan lähtölaukaus laajemmalle alueen katujen muutosprosessille mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla – eri asioita kokeillen.

Käsin piirretty havainnekuva, jossa Fleminginkatu on muutettu kävelykaduksi.
Illustrointi Fleminginkadun tunnelmasta kävelykatupilotin aikana. Kuva: Niilo Tenkanen.

Samalla ehdotus Flemarin kävelykatupilotista toi keskusteltavaksi välähdyksen miltä pätkä Kallion Luuppia voisi tulevaisuudessa näyttää ja tuntua. Se kiritti asukkaita ja yrittäjiä ymppäämään mukaan omia ideoitaan ja pohtimaan kehityssuunnan reunaehtoja.

Ideapallottelua Luupin edistämisen keinoista ja tavoitteista ei voikaan koskaan olla riittämiin. Joten mielikuvitusmatkailu tulevaisuuteen saa nyt jatkoa. Kokosin kuvakavalkadin lyhyen ja pitkän aikavälin keinoista, periaatteista ja tunnelmista, joiden inspiroimana Luuppi-ajatusta voisi kehitellä eteenpäin – niin konseptina kuin konkreettisestikin.

Tervetuloa kiertämään Luuppia!

Luupista katukokeilujen hotspot

Ensimmäisellä kuvitelmarundilla Luupin ympäri keskitytään väliaikaisratkaisujen kirjoon. Nimittäin sellaisiin alueella kiertäjä aluksi lähinnä törmäisi. Tavoitetta viihtyisämmästä ja laajemmin ihmisten käytössä olevasta katutilasta on ehdottoman järkevää edistää pienin teoin ja kokeiluin. Luupin iterointiin sovellettavaksi löytyy runsaasti esimerkkejä sekä meiltä että maailmalta.

Ihan suoraan jo Kallion Luupin varreltakin. Hämeentielle tuodut suuret ruukkuistutukset ovat fiksu ensimmäinen askel viherryttää turhan kiviseksi remontin jälkeen jäänyttä katuympäristöä. Samaa on kokeiltu monessa muussakin paikassa.

Neljä jalkakäytävällä Hämeentiellä olevaa suurta ruukkua, joissa kasvaa puita ja pensaita.
Hämeentien ruukkuja.
Kadunpätkä, jossa pysäköintipaikkojen tilalla on laatikoissa olevia kasveja.
Tamperelaisia laatikkoistutuksia.

Ravintoloiden katuvarsipysäköintipaikkoja valloittavat parklet-terassit ovat lyöneet läpi laajasti, ja niitä löytyy lukuisia Luupin varreltakin. Samassa hengessä voitaisiin kokeilla muuttaa parkkipaikkoja parklet-konseptin alkuperäisen idean mukaisesti mikrokokoisiksi puistikoiksi. Budapestissa on näin jo tehty.

Jalkakäytävän jatkeeksi pysäköintipaikkojen päälle rakennettu pieni puistikko, jossa on penkkejä ja istutuksia.
Nämä Budapestin parkletit tarjoavat kaikille avoimen levähdyspaikan katujen vilinästä.

Saman voi helpoimmillaan toteuttaa muutamalla istuskelupaikalla ja ruukkuistutuksin. Tässä mallia Tampereen Tuomiokirkonkadulta.

Tampereen Tuomiokirkonkatu viime keväänä.

Ja taipuu parklet-konsepti myös vaikkapa aukion piristykseksi. Tampereen Kuninkaankadulla oli kesällä esillä yhdenlainen esimerkki toteutustavasta.

Tampereen Kuninkaankadun pihakeinut houkuttelivat viime kesänä lepuuttelijoita puoleensa.

Helsingin kesäkatuprojektissa on puolestaan otettu hieman laajempia alueita käsittelyyn ja muutettu tavanomaisia asuinkatuja tilapäisesti kävely- tai pihakaduiksi. Kadunpätkille lisättiin vehreyttä ja istuskelupaikkoja tekemään niistä turvallisempia ja monikäyttöisempiä. Ohjelman laajentamista Kallioon kannattaisi harkita.

Pieni Roobertinkatu oli viime kesänä yksi Helsingin kesäkaduista.

Katutilan monikäyttöisyyttä voi rohkeasti edistää myös kehittelemällä kokeiltavaksi aivan uudenlaisia viihtyvyyttä lisääviä ratkaisuja. Keran Uusi katu -teos esitteli viime kesänä useita kevyitä ja ilmastoviisaita kalusteprototyyppejä.

Keran Uusi katu -näyttely sisälsi useita pieniä ja kevyesti toteutettavia ideoita kalustaa katuja.
Penkki ja vehreyttä samassa paketissa.

Kuten ravintoloiden suositut parklet-terassit jo osoittavat, kaupunkitilojen kehittäminen pehmeämmiksi on luonnollisesti asia, johon muutkin kuin viranomaiset voivat osallistua. Töölössä yksi aktiivinen asukas on ottanut tehtäväkseen luoda omalle kadulleen kukkaloistoa. Luupin varrellakin Kallion kirjasto on keksinyt asetella vapaasti käytettäviä pöytiä edustalleen.

Töölönkatu kukoistaa.
Kallion kirjaston yhteisöllisyys ulottuu sen edustalle.

Yksi käveltävyyttä lisäävä idea on tehdä kaduille tilaa pysäköidä muitakin kulkuneuvoja kuin autoja. Esimerkiksi Budapestissa on kehitelty liikennemerkein varustettuja pysäköintitaskuja fillareille ja sähköskuuteille.

Budapest otti kesällä 2022 käyttöön micro mobility -pisteet, joihin on erityisesti tarkoitus ohjata vuokrattavien sähköskuuttien ja -pyörien pysäköintiä.

Luupin alueita voi myös vaivattomasti sitoa yhteen hyödyntämällä jotakin ihmisiä kuljettavaa visuaalista elementtiä. Tällainen syntyy kädenkäänteessä esimerkiksi katupintoja maalaamalla. Viime keväänä Metropolian Urban Commons & City Development -kurssin opiskelijat sovelsivat Kallion Luupin kehittämiseen liittyvässä kurssityössään tätä ajatusta yhdistääkseen viheralueet Hämeentieltä Karhupuistoon.

Kuva: Urban Commons and City Development -kurssin tuloksia. Opiskelijat myös sijoittivat Karhupuiston hiekkakentälle lavan, joka on mainio idea elävöittää suurimmaksi osaksi kuollutta puiston kulmaa.

Toinen kierros tekoälyn seurassa

Kallion Luupista ei ole olemassa mitään yksityiskohtaista pitkän aikavälin suunnitelmaa, eikä sellaista tarvitakaan. Vuorovaikutuksen, kokeilujen ja iteroinnin kautta hahmottuvaksi ajateltu reitti saa toteutuessaan arvaamattoman muodon. Tästä huolimatta keskustelua siitä miltä muutetut kadut ja aukiot voisivat joskus näyttää on tietenkin käytävä. Vision päämääriä on maalailtava isolla pensselillä käytännön ideoinnin polttoaineeksi. Ja sehän on se herkullisin osa mitä tahansa kaupunkimuutosta. Siispä on aika toisen Luuppi-kierroksen.

Sen mahdollistamiseksi valjastin mainion UrbanistAI-tekoälyn kuvittamaan minkälaisia tunnelmia kulkijat voisivat Kallion Luupin varrella tulevaisuudessa kohdata.

Aloitetaan kierros Porthaninkadulta. Siitä saataisiin viihtyisämpi jos Ympyrätalon seudun ja Kallion kirjaston väliltä poistettaisiin kadunvarsipysäköintipaikat ja levennettäisiin jalkakäytäviä. Siten saataisiin lisätilaa vehreydelle, penkeille ja liikkeiden ja ravintoloiden toiminnan ulottumiselle oviensa ulkopuolelle. Raitiovaunut saavat jäädä kulkemaan kadun keskelle kuten nytkin.

Parkkipaikkoja poistamalla Porthaninkadulle mahtuisivat myös pyöräkaistat, vaikka tekoäly ei niitä piirtänytkään.

Eteenpäin jatkettaessa Kallion kirjaston kohdalla reitti muuttuu Luuppi-visiossa kävelykaduksi, joka jatkuisi Fleminginkatua aina Helsinginkadulle asti. Näin tehtäessä Karhupuisto, Matti Heleniuksen puisto ja kirjaston etupiha yhdistyisivät yhtenäiseksi puistoalueeksi. Samalla syntyisi mahdollisuus lisätä puiston käyttäjille esimerkiksi palveluja ja istuskelupaikkoja.

Seuraava pysähdys on puistosta korttelinmitan päässä. Fleminginkadun eteläpään keskellä sijaitsevasta Frantzéninaukiosta olisi mahdollista luoda monipuolinen ajanviettopaikka, jossa on vehreyttä ja vaikkapa leikkipaikka.

Luuppia kohti pohjoista jatkaessa on edessä Helsinginkadun ylitys. Risteyksen kulmassa on Tenhon kesäisin hyödyntämän lippakioskin aukio, jonka ilmettä voisi muuttaa viehkeämmäksi vihreää lisäämällä.

Lippakioski saa mielellään jatkaa paikallaan, vaikka tekoäly sen tässä häivyttää.

Sitten päästään Vaasankadulle. Tämän pätkän Luupista voisi muuttaa kävelykaduksi aina Vaasanpuistikkoon asti. Sopisiko sen ominaispiirteeksi katutaide?

Vaasanpuistikko eli Piritori uudistuu pian jonkun verran, mutta tulevaisuudessa se voisi muuttua läpikulkupaikasta pysähtymisen ja oleskelun paikaksi. Metropömpelitkin kannattaa silloin tekoälyn viitoittamalla tavalla häivyttää pois maisemasta.

Kuva: Marit Henriksson (CC BY-SA 4.0)
Kuva: Marit Henriksson (CC BY-SA 4.0)

Piritoria seuraa Hämeentien varsi takaisin Ympyrätalon tienoille asti. Tämä on Luupin ainoa palanen, jota on jo kehitetty käveltävämmäksi. Pätkää olisi kuitenkin vielä hyvä sörkkiä sen verran, että sinne saataisiin esimerkiksi lisää vehreyttä ja kukkia katutilaa pehmentämään.

Tässä tapauksessa tekoäly ei oikein keksinyt miten loisi vehreyttä kadun molemmin puolin ja jättäisi tilaa kävelijöillekin. Se kuitenkin selkeästi innostui aikaisemmin mainituista Töölönkadun ruusuista.

Kiitos inspiroivasta seurasta UrbanistAI! Ja sitten paluu maan pinnalle. On selvää, että monia sen kuvitelmia ei voi toteuttaa sellaisenaan ja pidemmän aikavälin toteutuksien on perustuttava ratkaisuihin, jotka huomioivat huolto- ja muiden elintärkeiden ajoneuvojen kulun jne.

Mutta oli kyse pienistä kokeiluista tai suuremmista visioista, niin ikkuna pohtia katujen tulevaisuutta on nyt. Julkisen kaupunkitilan ja erityisesti katutilojen ihmislähtöinen kehittäminen on uuden ajan kaupunkipolitiikkaa, joka on Helsingissäkin alkanut ottaa tuulta alleen.

Eniten hyötyjä käveltävyyden ja viihtyvyyden lisäämisellä saadaan kun keskitytään paikkoihin missä ihmiset ovat jo valmiiksi. Sama pätee kaupunginosien uniikkien piirteiden vahvistamiseen. ”Ihan hyvin” toimivaakin voi ja pitää parantaa.

Paikallisia voimavaroja vahvistava Kallion Luuppi on itäisen kantakaupungin mahdollisuus kurkotella korkealle.

What Is the Future for Helsinki’s ‘Mini Deserts’?

4 Comments

The pandemic years have been fruitful times for public spaces in cities across Finland. People have spent more time enjoying their local parks, cities have allowed large new terraces on city squares, and more on-street parking has been allocated for people-friendly use than ever before.

Another enjoyable development was to see a small beer garden breathe life into the odd and always empty corner of Karhupuisto, one of my neighborhood parks. Normally, you’d find a triangular gravel field at the corner that is empty for around 90 percent of the time—a kind of miniature desert in the middle of the city. But come the summer of 2020 and the addition of a beer garden, and it’s suddenly packed with people!

Bar Femma’s beer garden on a late summer evening in Karhupuisto.

Before the change, people occasionally used the gravel field for playing park games like mölkky or pétanque. During weekends, people also sometimes set up flea market tables on the gravel, but they always seemed to prefer to stay at the center of the park whenever possible.

The beer garden made the spot so much nicer and livelier that it made one question why such a great idea to improve the park never materialized before. There was still room left for the occasional pétanque group, too.

Karhupuisto’s gravel field today. In this form, the space gets occasionally used for park games and small events. People like to sit on its bench-like edges.

Sadly, the bliss was short-lived. The beer garden didn’t return the following summer, downgrading the space back to being the desolate gravel field it had long been. The owner told me he wanted to keep the beer garden in the park but that the city authorities, for one reason or another, didn’t allow it. Today, it’s even more depressing to pass the empty park corner when you’ve seen its potential to be a joyful gathering place for people.

The fate of the Karhupuisto gravel field is a topical story for two important reasons.

First, providing access to multifunctional and good-quality public spaces is a growing priority for improving urban livability. This is especially true for the most densely populated and built-up areas. The COVID-19 lockdown days underscored the value of neighborhood parks and other public spaces as places to socialize, connect with nature, recreate, and have access to services. Moreover, there’s a pressing need to think about how urban green infrastructure can help in improving climate resilience and mitigating biodiversity loss.

Cities are increasingly expected to offer co-existing layers of uses and activities throughout their public space network. Maintaining a rarely-used gravel field in one of Helsinki’s most densely populated neighborhoods is an example of doing the complete opposite. As the temporary bar showed, the space has a huge potential to add value to the community by offering something more than just gravel.

Second, Karhupuisto’s odd corner is not a unique park feature in Helsinki. There are more similar gravel patches—many more. I took it as my summer project to explore how many I could find within the inner city’s parks and how they are used in beautiful summer weather.

The result: I found nearly 60 areas of gravel-surfaced parkland that were—with a few exceptions—just as deserted as their peer in Karhupuisto. Combined, they form an enormous blank canvas for public space improvement.

I documented the gravel fields I found and put them on a map. Let me know if there’s any I should definitely add!

Here’s a rough typology of the diverse “mini deserts” I’m talking about.

The random parcel

Like with Karhupuisto, these are the rather arbitrary patches of gravel that make up a corner of a park or lie inside them. Their purpose is a bit of a mystery. The most popular activity in these areas is the occasional park game.

Sinebrychoff Park. There’s a very random gravel field in the upper part of the park.
Hesperianpuisto includes an odd oval-shaped patch of gravel surface. The space is decorated by a few big run-down chess boards and two benches. One of them was surprisingly occupied by a human.

The gravel-centric park

Some parks are designed to have a large gravel field in the middle and a bit of green space around the edges. Typically, you’ll find people enjoying the green space and avoiding the desert in the middle.

Pergerpuisto is an example of a gravel-centric park. The edges are popular hangouts – the gravel less so. The center isn’t, however, completely dead. There are two groups playing Mölkky in the photo.
Nervanderin puistikko is a gravel-centric park with a very poor green-space-to-gravel ratio.

The design element

The city’s formal parks and gardens also occasionally include relatively vast gravel surfaces. In most cases, they reflect the values and material choices of historical park management. Fair enough, but perhaps in some limited instances, we could imagine having them feature something other than plain gravel surface as well.

Köydenpunojanpuisto has a modern park design with different activity zones. They include a stretch of gravel which seems to be the least active part of the park.
This gravel field is the large center piece of the Topeliuksenpuisto formal gardens. It was also the busiest spot I came across. People had gathered there for a Mölkky meet-up of some sorts.

The bloated footpath

A few parks include footpath segments that appear unnecessarily wide. Some of them lean toward the design elements category, others toward the random patches type. The latter is especially an interesting opportunity for introducing something new to a park.

Hollolan puisto and a bloated footpath.
Stadioninpuistikko is a small park that has three wide gravel footpaths running through it. They’re obviously part of the historic design.

The forgotten gravel field

Some of the sites lack use and attention to the extent that they’re soon more grass and weeds than gravel. These sites present great opportunities for coming up with something completely new.

Hartolanpuisto is a seemingly forgotten plot which actually comprises of three different gravel fields on different levels. The largest one includes ancient pull-up bars and is known to host a Vappu dance event every spring.
This old gravel field in Munkinpuisto has almost completely transitioned into a grass field instead.

The loosely built playground

There are several gravel fields that are connected to a playground. Or perhaps better put, there are vast open spaces with a couple of play elements in one corner.

Ensipuistikko has some playground equipment scattered across two gravel fields.
Linnankoskenpuisto is another example of a loosely built playground.

The sports field

Finally, many of the gravel fields are supposed to function as sports fields, mostly for soccer. In real life, however, few people choose to play soccer on gravel, as it’s a terrible experience. The gravel surface, on the other hand, is great for playing Finnish baseball. But it’s such a marginal sport that people don’t necessarily need a playing field around every corner.

The gravel sports field at Hesperian esplanadi. This very large open space is a true desert in the middle of an otherwise green park corridor. People use it as a shortcut.
This large sports field in Pikku Huopalahden puisto has a printed announcement from 2004 by its entrance to indicate when the field is reserved for soccer practice. It wasn’t very often even back then.

As you can see, my collection includes any sizeable open area with a gravel surface that is associated with a park in the inner city. They’re spots in neighborhoods that in my eyes scream for attention. But please don’t get me wrong. I don’t mean to say that we should just do away with all of them. I understand that their development opportunities are just as varied as the spaces themselves.

The mini-desert collection undoubtedly includes several borderline cases as most of them obviously serve some purpose today.

During my exploration, I saw a few people enjoy park games (mölkky, pétanque) or sports (football, Finnish baseball, basketball), someone practicing their frisbee skills, children riding bikes, and people sitting on benches on the edges of the open spaces.

Some of the sports fields will also have more users as the school year starts again. And for short periods during winter (increasingly less often, sadly), they also provide a place to enjoy ice skating.

Some of the gravel fields may arguably embody such historic value that they’re best left untouched. And there’s, of course, also value in just having open space. The spaces sometimes host concerts and other events. I also recognize there’s a practical angle to their existence: gravel is an economical and durable surface that is easy to maintain.

Nonetheless, the current state of these areas constitutes a substantial pool of clearly underutilized public spaces that hold many easily obtainable potentials for creating more diverse and attractive parks for Helsinkiers to enjoy.

There’s definitely room for a discussion on having some of the most underperforming gravel fields undergo complete makeovers and making others more inviting by adding new uses to them. There are so many that even focusing on a few would already have a significant impact.

So, what to do with them? Here are some ideas for starters.

Greening them

A very simple solution is to replace some of the gravel surfaces with new green infrastructure.

Building more and improved playgrounds

The gravel fields present a great opportunity for introducing a playground to a park or area that doesn’t have one yet. An equally great idea is to add more play infrastructure to the gravel patches that already have some around them.

The future is already being made in Pikku Huopalahden puisto. New play equipment is being set up in a gravel field.

Urban farming

Another idea is to allocate some of the areas for urban farming. This can be done inexpensively with planting boxes.

A sizeable part of Hermannin puisto is used for urban farming. And there’s still also gravel for anyone who enjoys it.

Services

Echoing the experience from Karhupuisto, the gravel fields are prime real estate for introducing services to the park.

More seating areas and picnic tables 

Many people come to parks to sit on the grass and have picnics. People never do that on a gravel field. Why not use them to introduce new picnic tables and seating areas to provide alternatives for sitting on the grass?

My neighborhood’s library put out chairs and tables in the small plaza in front them. You’re free to sit on them. And people do. Let’s do the same with parks.

Sports field surface improvement

Gravel sports fields are not inviting places for doing sports, but venues with top-of-the-notch surfaces are a different story. With any surface improvements, however, we must also consider the ecological footprint of artificial materials.

Tehtaanpuisto’s soccer field has an artificial turf and it had more people using it than all of the gravel sports fields I studied combined. Funnily enough, it’s made to look like gravel.

New sports venues

Some of the gravel surfaces could also be used to introduce new sports activities.

Installing outdoor gym equipment is one idea for inviting new users to a park.

Toilets

Helsinki’s parks don’t always come with toilets. How about using the empty gravel fields for adding more of them? Choosing to add good and clean toilets will also make the park attractive to a more diverse group of people.

DIY space

It’s also an excellent idea to invite the community to invent whatever solutions and activities they want in their parks. Who knows, maybe this will lead to solutions that end up improving parks all over the world.

Now, let’s start envisioning a future with less gravel and more exciting park amenities!

Collaborative learning and an updated toolbox: two ideas for cities to make a U-turn on car-centric planning

2 Comments

Helsinki’s feistiest urban policy debate in a while occurred last fall when the city’s councilors were faced with the question of whether or not to clear the way for the 1.6 kilometer, €180 million Sörnäinen car tunnel. The project seeks to make it easier for drivers to bypass the center of Kalasatama, a developing district on the eastern edge of the inner city. Its proponents argued that the tunnel was needed because it would grant more space for a planned tram line and calm traffic in the heart of the district. Of course, the tunnel would, as an additional bonus, also facilitate car traffic flows in the area, the reasoning went. Those in opposition weren’t convinced that digging a tunnel was the only solution for achieving the said aims. Congestion charges, for example, could also do the trick.

Continue reading Collaborative learning and an updated toolbox: two ideas for cities to make a U-turn on car-centric planning →

Kallion “Luuppi” ja Fleminginkadun kävelykatukokeilu

3 Comments

Mitä jos Kallion vilkkaana sykkivälle kaupunkielämälle olisi oma olohuonemainen kaupunkitilansa? Kuvittele asukkaita, vierailijoita ja kaupunkikulttuuria yhteen tuova alueen läpi kiemurteleva valtasuoni. Paikka, jonne tietäisi suunnistaa ja jota pitkin voisi rauhassa flaneerata ihmisiä katsellen. Paikka, jonka kautta voisi kulkea turvallisesti tärkeimpiin kohteisiin, ja jonka varrelta löytyvät katukirpputorit ja -juhlat sekä kiinnostavimmat kohtaamispaikat. Paikka, joka tarjoaisi nuorimmille kalliolaisille leikkimahdollisuuksia ja vanhimmille penkkejä, joilla hengähtää hetkeksi.

Tämä on visiomme elämästä tulevaisuuden Kalliossa. Mahdollisuus kävellä ympäri Kalliota viihtyisiä kävelykatuja ja turvallisia kävelypainotteisia katuja pitkin.

Kallion Luuppi on visio rengasmaisesta reitistä, joka muuttaisi alueen vilkkaimpia katuja aiempaa selkeämmin kaikille avoimiksi kaupunkitiloiksi ja toimisi ihmisiä ja kaupunkikulttuuria yhteen tuovana valtasuonena keskellä alueen merkittävimpien puisto- ja oleskelualueiden verkostoa.

Saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta Kallion alueen historiassa mikään ei ole ollut niin varmaa kuin muutos. Työväen kaupunginosaksi alun perin ensin puutaloina ja sitten kivitaloina rakentuneen alueen lähihistorian tarina on pikkuhiljaa tapahtunut kehitys Suomen kaupunkikulttuurin sydämeksi.

Taidemyyjä Vaasankadulla

80-luvulta alkaen yhä useamman huulilta kuultiin sanapari ”Suomen Soho”, kun alue alkoi keskiluokkaistua ja saada boheemia ilmapiiriä opiskelijoiden ja muusikoiden löydettyä alueen. Vuosituhannen vaihteen jälkeisellä vuosikymmenellä Kallio kiilasi Punavuoren rinnalle kantakaupungin kiehtovimman ravintola- ja kulttuurielämän sekä trendiliikkeiden kolkkana. Vietettiin Kuula-kahvilan, Om’Pun, ja Kolan avajaisia. Punavuorelainen Hiutale-baarikin perusti sisarpisteen Porthaninkadulle.

Viime vuosikymmenellä Kalliossa koettu ruokaravintoloiden esiinmarssi on puolestaan generoinut herkuttelijoille monipuolisen valikoiman ruokapaikkoja eksoottisista keittiöistä katuruokaan ja fine diningiin asti. Samalla kaduille on ilmestynyt lukuisia leipomoita ja valoisia kahviloita brunsseineen. Entisen Elannon korttelin, eli nk. Kompleksin yökerhot ovat sementoineet alueesta yöelämän keskuksen ja vintageliikkeet trenditietoisten ykköskohteen.

Reitti Hakaniemestä Porthaninkadun, Fleminginkadun ja Vaasankadun kautta Sörnäisiin on Kallion alueen ravintolaelämän keskus. Lämpökartta korostaa alueen terassien ja parkletien klusteroitumista. Pohjakartta Openstreetmap, data Helsingin kaupunki.

Erityisin ja ihastuttavin 2010-luvun muutos Kalliossa on ollut omaehtoisen ja yhteisöllisen kaupunkikulttuurin kukoistus. Alueen kaduille ja puistoihin ovat tuoneet kuhinaa vuorotellen mm. Ravintolapäivä, Siivouspäivä, kirpputorit ja Kallio Block Partyt.

Uudistuminen on ollut läpileikkaavaa, mutta silti keskittynyttä. Kallion tapahtumat sekä ajanvietto- ja asiointipaikat ovat selkeästi klusteroituneet nauhamaisesti paljon käytettyjen kulkureittien ja kiintopisteiden yhteyteen.

Luonnollinen askel Kallion kehittymiselle oli sitoa näitä kalliolaisuuden ytimiä tiiviimmin toisiinsa ja tehdä lisää tilaa ihmisille. Antaa kaupunkielämälle valtaväylä kukoistaa. Parhaiten tätä voisi soveltaa rengasmaisella reitillä Porthaninkatu-Fleminginkatu-Vaasankatu-Hämeentie. Vyöhykkeen voisi nimetä vaikka Kallion Luupiksi.

Hämeentie
Uusittu Hämeentie on pitkälti valmis Luupin palanen. Yrityksiä voisi edelleen kannustaa ottamaan haltuun laajennettuja jalkakäytäviä ja kaupunki voisi mm. lisätä katuvihreää.

Luuppi-visio ei edellyttäisi suuria investointeja, mutta sillä olisi valtava potentiaali tehdä Kalliosta entistäkin kutkuttavampi ja luoda mahdollisuuksia paisuttaa paikallistaloutta. Sen lisäksi, että rengasmainen reitti loisi turvallista ja viihtyisää kävely-ympäristöä, se kytkisi toisiinsa alueen erilaisia aukioita, puistoja ja virkistyspaikkoja. Samalla se varmistaisi, että nopeasti muuttuvan kaupunginosan yhtenä keskeisimpänä ulottuvuutena säilyisi kaikille avoin kaupunkitila.

Reitti Ympyrätalolta Kallion kirjastolle on vilkas. Parklet-terassien perustaminen on jo aloittanut autoille pyhitetyn tilan valtaamisen ihmiskeskeisempään käyttöön. Luuppi-visiossa näin voisi tehdä koko kadun matkalta erilaisia tekemis- ja oleskelumahdollisuuksia lisäten.

Reitin eteläosassa Ympyrätalon seudun ja Kallion kirjaston välillä voitaisiin kadunvarsipysäköintipaikkojen poistamisella ja autoliikenteen vähentämisellä leventää jalkakäytäviä ja siten lisätä vehreyttä, penkkejä ja tilaa liikkeiden ja ravintoloiden toiminnan ulottumiselle oviensa ulkopuolelle. Ratikat ja bussit voisivat jäädä kulkemaan Porthaninkadun keskelle vanhaan malliin. Ympyrätalon Linjojen puoleiselle aukiolle voisi samalla puhaltaa uutta elämää.

Fleminginkadun muuttaminen kävelykaduksi loisi Kallion kirjaston tuntumaan yhden laajan puistoalueen.

Kallion kirjaston kohdalla reitti muuttuisi kävelykaduksi, joka jatkuisi Fleminginkatua aina Helsinginkadulle asti. Se ensin yhdistäisi Karhupuiston, Matti Heleniuksen puiston ja kirjaston etupihan yhtenäiseksi puistoalueeksi ja loisi mahdollisuuden lisätä esim. palveluja ja istumapaikkoja puiston käyttäjille. Kirjastolta edemmäs Flemaria kulkiessa voitaisiin muutoksella lisätä vehreyttä kadun varrelle, laajentaa ravintoloiden terassialueita, ja luoda Frantzéninaukiosta monipuolinen ajanviettopaikka.

Franzeninaukio.

Helsinginkadun ylitettyä vastaan tulee Tenhon lippakioskin aukio, jonka ohi Luuppi jatkuisi edelleen kohti Vaasankatua, joka myös muutettaisiin kävelykaduksi aina Vaasanpuistikkoon asti. Autoilta vapautuvaa tilaa voisi piristää istutuksilla ja antaa ravintoloiden ja kauppojen käyttöön. Luupin täydentäisi hiljattain uudistunut Hämeentie, jonka varrelle voisi lisätä vehreyttä katutilaa pehmentämään.

Vaasankatu on kaupungin eläväisimpiä katuja.

Miten edetä? On selvää, että katujen muuttaminen joksikin kertaheitolla voi johtaa puolivillaiseen toteutukseen. Paras tapa tehdä Luuppi-visiosta todellisuutta onkin kevyiden kokeilujen sarja. Pysyvät muutokset tehtäisiin niistä kertyneisiin oppeihin perustuen.

Tältä pohjalta ehdotamme, että Kallion Luupin, eli “keskustan”, kehittäminen aloitetaan toteuttamalla kesän mittainen kävelykatukokeilu eteläisellä Fleminginkadulla. Tämä tarkoittaa Helsinginkadun ja Porthaninkadun välistä osuutta.

Kokeilun keinovalikoimaan kuuluisivat vain kevyet toimenpiteet. Katualueelle voidaan lisätä vehreyttä laatikkoistutuksin ja erilaisin puisin rakentein mm. istumapaikkoja ja pöytiä. Sopivaan kohtaan voi sijoittaa pienen esiintymislavan tai -alueen. Ravintoloille annettaisiin lupa laajentaa terassialueitaan ja kaupat saisivat toteuttaa ulkomyyntiä.

Tunnelmaa Fleminginkadulla kävelykatukokeilukesänä 2022. Kuva: Niilo Tenkanen.

Kadulle jäisi kapea jaetun tilan ajoväylä tonteille ajoa ja tavarantoimituksia varten. Asukaspysäköintipaikat poistetaan kokeilualueelta väliaikaisesti ja lähikatujen ajojärjestelyjä muutetaan tarvittaessa kokeilun ajaksi (esim. yksisuuntaisesta kaksisuuntaiseksi). Flemaria käyttävät bussit reititettäisiin uudelleen kokeilun ajaksi (esim. Kaarlenkadulle) ja taksitolpalle etsittäisiin uusi tilapäinen paikka.

Kokeilun lopulliset ratkaisut tehtäisiin vuorovaikutuksessa asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa.

Idea Fleminginkadun kävelykatukokeilusta ja Kallion Luupin kehittämisen lähtölaukauksesta on mukana syksyn osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä. Voimme yhdessä tehdä käveltävien kaupunkitilojen Kalliosta todellisuutta.

Timo Hämäläinen & Miika Norppa

The Rise of the Parklet

3 Comments

The provided momentum for rethinking how to make more room for public life in our public spaces and streets is one of the few positive impacts of the coronavirus pandemic. The grandiose experiments to transform iconic squares, like Helsinki’s Senate Square, into vast pop-up terraces have hardly gone unnoticed by anyone. The interventions have quickly turned often-empty plazas into places where there are constantly people about to socialize, dine, and enjoy life.

The conversion of on-street parking spaces into outdoor seating areas for bars and restaurants – the spread of parklets – has, in contrast, increased “people space” in a more subtle and organic way. For example, on Helsinki’s Vaasankatu, the street at my corner, the number of parklets has seemingly doubled during the pandemic. And you could say the same about the number of people that flock there. At least there’s little difference compared to the pre-pandemic days.

I’ve been following this incremental shift towards more human-centric streets with great interest and delight. It wasn’t very long ago when the space between the sidewalk and driving lanes was strictly car territory: Helsinki’s first parklets were introduced in 2016.

The concept itself is of course an older innovation. Its roots are in San Francisco where three activists, the Rebar design collective, got an idea in 2005 to draw attention to the quality of public space in the city by occupying a metered parking space for a couple of hours. Not to park a car, but to change it into a DIY miniature public park. The project was an instant success and it gave birth to the PARK(ing) Day event which encourages people to do the same in their city.

A Parking Day initiative from 2008. Photo: sv johnson/Flickr (CC BY-NC-SA 2.0).

A few years later, the idea was institutionalized by San Francisco’s city hall. The city made it possible for businesses to apply for permits for converting parking spaces in front of their premises into small parks, public seating areas, or outdoor dining areas – calling them parklets.

Fast forward to 2015, and the Finnish parklet is born. It was initiated by Helsinki’s city council member Hannu Oskala who, inspired by the experiences from San Francisco, suggested that Helsinki could also run a similar pilot program. This eventually happened during the summer of 2016, opening the door for the parklet to slowly become a familiar sight on busy streets and around restaurant districts.

The pandemic has, however, provided a real breakthrough for the parklet. People have discovered new value in spending time outdoors and the capacity restrictions imposed on the restaurant sector have been lighter for open air seating areas. This has been fertile ground for putting parking spaces into more efficient use than storing cars. According to the city’s database, there are currently 132 active parklet permits in Helsinki. (There are slightly fewer of them on the ground because some areas are affected by construction activities and some restaurants haven’t installed their parklet).

The geography of the parklet is almost exclusively limited to the densest parts of the inner city. In the south, they concentrate around the Summer Streets initiative near Kasarmintori, as well as the streets in Kamppi, Punavuori, and Ullanlinna. Data source: City of Helsinki Map Service.
In the northern part of the inner city, parklets are easiest to find in Kallio, Harju, and Sörnäinen. They form a linear concentration along Porthaninkatu, Fleminginkatu, Vaasankantu, and Kulmavuorenkatu.

The concept also found its way to the streets of Finland’s other major cities Tampere and Turku during the pandemic. Both have initiated similar pilot program as Helsinki earlier did. At least in Tampere, the idea of replacing cars with people is catching on fast: last year there were two parklets (according to my observations), and now you can already find 8.

For inspiration and interest, I compiled a selection of the innovations, designs, and features that define the Finnish world of parklets.

Habitat

Most parklets are found on regular side streets, but they also thrive in the so-called Summer Streets of Helsinki, Tampere and Turku (short street sections with reduced driving speeds and more space for pedestrians and cyclists).

The Summer Street experiment in Tampere is home to two parklets.
Most, if not all, of Turku’s parklets are along the city’s Summer Street initiative.

On flat and sloping land

Most parklets sit on flat or nearly flat surfaces, which obviously is favorable for designing and furnishing them. Hills have, however, not proven to be any obstacle for businesses who want to set up a parklet. The ones sitting on sloping land are usually divided into two or more levels.

Varying levels of enclosure and protection

The typical parklet has sturdy wooden boxes at both ends and a lighter wooden or metal fence that separates them from the driving lane. There are many exceptions to this “rule”. Some parklets are very enclosed from all three sides, and some don’t really have edges at all – just an area separated by rope. Some businesses provide extra protection for their customers by having back-to-back parklets with their neighbor. In car-centric environments, parklets are protected by concrete barriers.

Gate A21’s parklet is where Helsinki’s first parklet stood in 2016 (then set up by bar A21). Today it has been joined by a back-to-back neighbor from Bar Loose.
Cars are king in Tampere and it shows in the local parkletscape.

Asphalt, wooden decks, or carpets

There’s asphalt under every parklet, and some businesses have chosen to leave it as their parklet floor. The most popular option is, however, to add a wooden deck to ensure the floor is leveled. Some roll out a carpet on the asphalt or on the wooden deck to add some extra comfort. The most popular carpet color is green.

Seating arrangements

The majority of parklets have individual chairs set up around their tables. This set-up obviously allows for most flexibility in accommodating groups of varying sizes. Some have benches and therefore a more static (and often sturdier) seating arrangement. Interestingly, you can also spot some seating arrangements that are designed to foster interaction between patrons by having them sit face-to-face or in some other engaging way.

Majava Baari’s parklet has a seating arrangement where people have their backs to the edges and everyone faces those sitting on the opposite side.

Protection from the sun

A feature that clearly defines Finnish parklets is whether they provide any protection from the sun or not. This summer has been very warm, leaving many parklets empty that don’t offer any shade during the day.

Plantings and decorations

Plantings of varying sorts and sizes are by far the most popular decorative element with parklets. Many businesses are committed to taking care of real plants but there is also plenty of plastic “green” out there. There are of course also those who have chosen not to include anything green or otherwise on their parklet. Besides all things green, some parklets include decorative lights or their own branding.

A no frills parklet.

Additional services

Parklets typically offer patrons nothing more than tables and chairs. But there are a handful of exceptions out there that (at least occasionally) provide something more. One additional service you might come across is an outdoor bar or service point. Another is bringing the TV out for entertainment.

Level of completeness

Another defining factor is how much effort and businesses have (seemingly) put into the design, materials and furnishing of their parklets. Many are like small pieces of art, others appear as something that was created and pieced together overnight.

Pub Heinähattu’s parklet has plywood edges and it appeared overnight in summer 2020.

Uses beyond dining and drinking

Finally, while the Finnish parklet concept is first and foremost designed to serve the needs of bars and restaurants, it can also benefit other types of businesses. And in one case (as far as I know) it already does. Inside Helsinki’s Summer Street project there is one parklet that has been set up by a furniture store!

What comes next?

The triumph of the parklet is proving to be a great asset for making streets in urban Finland more sociable places and for reducing the impact of the car on cities. Its backstory is also terrific proof of concept for the idea that active citizens can truly shape the future of cities, no matter how small you start.

I think that Rebar’s original parklet scheme is also something that especially Helsinki should revisit. The streets of the inner city all too often have very little green infrastructure along them. On-street parking is, however, ample. Helsinki’s planners could easily begin to use the parklet mechanism themselves to create more public space and green patches by converting parking spaces into small pocket parks.

It’s well worth another pilot program.

Did the Virus Kill Helsinki? I Don’t Think So.

2 Comments

Debating the impact of the COVID-19 pandemic on cities has occupied the urban discussion airspace across the globe. Finland is no exception. The mainstream narrative, also boosted by the media, is that people are fleeing cities in search of a healthier life in the exurbs, if not venturing even further to the solitude of the countryside. And they might not be returning, we’re warned. Migration data from the worst lockdown months hints that increasingly many are preferring to look at cities from the rearview mirrors of their cars. Helsinki and other urban hotspots have lost their allure. The fear of the virus has killed the city.

Well, hello from the graveyard.

Continue reading Did the Virus Kill Helsinki? I Don’t Think So. →

Kallion noutolounaat – Take-Out Lunch Options in Kallio

4 Comments

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia moni viettää nyt aikaansa pääasiassa kotona. Niin teen minäkin. Näinä sosiaalista etäisyyttä täynnä olevien päivien yhtenä ilonpilkkuna on toiminut mahdollisuus pitää tauko etäpuurtamisesta ja rientää noutamaan lounasta jostain lukuisista lähiravintoloista. Samalla tulee hieman sosialisoitua ja tietysti tuettua paikallisia yrittäjiä, joiden ahdingon suuruutta en ala edes arvailla. Mitä kauemmin poikkeusolot ovat jatkuneet ja enemmän palveluja koskevia määräyksiä on tiukennettu, sitä useampi noutoruokaa tarjoava ravintola on päätynyt sulkemaan ovensa kokonaan. Tällä viikolla kohtaamieni sulkemisilmoitusten myötä tuntui, kuin olisin menettänyt useamman vanhan ystävän. Continue reading Kallion noutolounaat – Take-Out Lunch Options in Kallio →

The Quest for Terrific Courtyards in Creating High-Class Density

Leave a comment

Kallio, my neighborhood in central Helsinki is a fantastic and lively place to live in. Most services are within a couple of blocks, there are plenty of bars and restaurants to choose from, you can hang out in a number of characteristic parks, and the connections to elsewhere in Helsinki are superb. There’s little to complain about.

Except there’s one thing. When I’m feeling too lazy to go out to the park or the weather’s a bit unpredictable, I often envy my friends who have the luxury to lounge on their balcony or in their yard. I live in a building from the 1930s that doesn’t have balconies and I can’t really resort to the yard option either. Continue reading The Quest for Terrific Courtyards in Creating High-Class Density →

Could Your City Benefit from DIY Urban Planning? Yes, the Experience from Pro Helsinki 2.0 Suggests

7 Comments

It’s been a bit more than a year since I and my urbanist comrades accomplished one of the most exciting things ever – well, at least as far as urban planning goes. Following about 10 months of work during evenings, weekends, and holidays, in October 2014 we finally published Pro Helsinki 2.0, the alternative master plan for Helsinki.

For those not familiar with the project, head here to learn more about its contents. But in short, it’s a DIY urbanism initiative that emerged out of a need to diversify discussions around Helsinki’s official new master plan project. And, essentially, to propose something better than the city administration is. Pro Helsinki 2.0 illustrates how Helsinki could develop in a more sustainable way than its counterpart and offer more choice to the housing market by reviving the urban block. Continue reading Could Your City Benefit from DIY Urban Planning? Yes, the Experience from Pro Helsinki 2.0 Suggests →

Tactical Urbanism Can Help Cities Meet Changing Livability Demands

2 Comments

This spring, Finland’s second city Tampere has been the scene of an interesting urban planning spectacle. Or probably ‘drama’ is a better word to describe the turmoil around the city’s ambition to move on to the second phase of its experiment for temporarily transforming Tampere’s main street, Hämeenkatu, into a transit-only zone. The first phase was initiated last summer by cutting off the street’s eastern half from private cars. Access was left to buses, taxis, and logistics vehicles. The rationale behind the entire experiment is to prepare Tampere for the introduction of a new tram system in 2018 or 2019. Its arrival would make the transformation permanent.

A visalization of how Hömeenkatu could transform once the tramway gets built. Image courtesy of the City of Tampere.
A visualization of how Hämeenkatu could transform once the tramway gets built. Image courtesy of the City of Tampere.

The goal of the second phase is to slim down the now unnecessarily large space for vehicular traffic and to widen the sidewalk to add more people-space such as parklets, event stages, and room for terraces. Generally, the point is to set the scene for how the street could be like if the tram gets built. The budget for all of this is not high, only 70 000€.

The second phase of Hämeenkatu's experiment is set to bring more people-space. Image courtesy of the City of Tampere/Aihio Arkkitehdit.
The second phase of Hämeenkatu’s experiment is set to bring more people-space. Image courtesy of the City of Tampere/Aihio Arkkitehdit.

I’ve been very excited about this project because it represents exactly the kind of stuff Finnish cities should be doing today. But what happened next was a bit unexpected.

Continue reading Tactical Urbanism Can Help Cities Meet Changing Livability Demands →